Taiteilijat ovat kautta historian olleet innokkaita matkaajia ja kulttuurituristeja. Myös monet 1600- ja 1700-lukujen säveltäjät ja muusikot matkustivat aktiivisesti ympäri Eurooppaa kuljettaen mukanaan kulttuurin uusia tuulia ja hakien inspiraatiota muiden maiden musiikkityyleistä. Aatelisten hoveihin ja kaupunkien palvelukseen palkattiin muusikoita huolehtimaan erilaisten arkisten ja juhlavien tilaisuuksien musiikista – erityisen jännittävää ja muodikasta oli, jos mukana oli ripaus kansainvälisyyttä. Konsertissa kuullaan tällaisten eri maiden tyyleistä vaikutteita ottaneiden ja muualla kuin synnyinmaassaan uraansa luoneiden säveltäjien musiikkia. Ohjelman ytimessä kulkee Giovanni Benedetto Plattin (1697– n. 1763 ja Giuseppe Antonio Brescianellon (1690– 1758) musiikki. Molemmat olivat italialaisia, sittemmin Saksassa uransa luoneita säveltäjiä, jotka kokosivat itselleen samankaltaisista kulttuurisista lähtökohdistaan huolimatta hyvin erilaiset musiikilliset sävelpaletit. Brescianellon kosmopoliittisessa sävellystyylissä on läsnä rempseän Italian ja polyfonisen Saksan lisäksi myös viehkeä ranskalainen tyyli, kun taas Plattin musiikin rehevien italialaisten juurten lomassa pilkottaa jo aavistuksia saksalaisen myöhäisbarokin galantista Empfindsamer Stil -tyylisuunnasta.
Ensemble Nylandia:
Katariina Malmberg, barokkioboe
Kaisa Ruotsalainen, barokkiviulu
Anna Pulakka, barokkisello
Sanni Antikainen, cembalo
Pääsyliput 20 / 10 € ovelta puoli tuntia ennen konserttia ja ennakkoon BarokkiKuopion nettikaupasta